Siirry suoraan sisältöön

Jokeri

Jokeri on Veikkauksen peli, jota voi pelata kolme kertaa viikossa joko keskiviikkona Viking Loton, perjantaina Eurojackpotin tai lauantaina lottoarvonnan yhteydessä, tai omana pelinään. Miljoonia ei Jokerissa ole päävoittona sen sääntöjen vuoksi, toisin kuin vaikkapa Viking Lotossa. Vuonna 2010 pelattiin kuitenkin Jokerin ensimmäinen 7 oikein -rivi, ja voittaja nettosi siitä komeasti täyden miljoonan. Jokeripeli voi siis silti muuttaa koko elämäsi, vaikkei se loton päävoittojen tasolle ylläkään. Jokeria on helppo pelata Veikkauksen sivuilla.

Jokeri monta kertaa viikossa

Lauantaijokeri pelataan lottoarvonnan yhteydessä. Muistat ehkä jo lapsuudestasi, miten jännitit lottonumeroita vanhempiesi kanssa, ja kun voittoa ei tullut, Jokeri piti vielä toivoa yllä ja voittoon oli vielä mahdollisuus.

Keskiviikkoisin arvotaan Viking Lotto, jossa on mahdollisuus voittaa jopa 25 miljoonaa euroa. Jos tämänkin elämää muuttavan tilaisuuden katsoo lipuvan ohitseen, on helppo lohduttautua sillä, että Jokerista voi kuitenkin vielä voittaa ja edelleen muuttaa elämänsä.

Myös perjantain Eurojackpot -arvonnan jälkeen pelataan Jokeri. Jos et kuitenkaan halua osallistua mihinkään edellä mainituista lottopeleistä, voit pelata Jokeria myös omana pelinään. Jokeri on näin monipuolisempi kuin kaikki muut lottopelit.

Maailman hyväonnisin jokerivoittaja?

Vuonna 2017 Jokerin 7 oikein -voitto meni hyväonniselle miehelle ja hänen lottoporukalleen. Miljoonavoitto paisui tuplauksen takia kahteen. Mies oli jo aikaisempana vuonna lotonnut porukassa, joka voitti isosti ja hänen osuutensa jo silloin oli miljoona euroa.

Veikkaus Lotto siis ehdottomasti muuttaa elämiä, vaikkei jokaista ehkä kohtaa samanlainen tuuri kuin tätä miestä. Lottovoitto on mahtavaa, ja Jokeri mahdollistaa joko uuden voittomahdollisuuden jos lotto meni ohitse, tai niin kuin tämän Hannu Hanhen tapauksessa, toisen miljoonavoiton jo voitetun omaisuuden lisäksi. Joka tapauksessa voittaminen voi muuttaa kaiken!

Pelaa Jokeria Veikkauksella

Jokeri on kuulunut yhteen suosituimpiin peleihin Suomessa jo pitkään. Tämä johtunee pitkälti siitä syystä, että sitä on myyty perinteisen loton sivupelinä. Kun lottoa pelattiin vielä enimmäkseen veikkauspisteillä, kupongeilla oli lisäpelinä Jokeri. Näin monet loton pelaajat ottivat Jokerin samalla, kun veivät lottokupongit maksettaviksi.

Nykyään jokerin pelaaminen on helpompaa kuin koskaan, koska sitä voi pelata suoraan verkossa. Veikkauksen nettisivuilla voi tehdä rivin Jokeria milloin vain, joten pelaamaan pääsee silloin, kun itselle siihen on aikaa. Verkkosivujen lisäksi pelaajat voivat pelata Jokeria Veikkauksen mobiilisovelluksen kautta, mikä edelleen helpottaa pelaamista.

Kun Jokeria pelaa Veikkauksen omissa palveluissa, rivit pysyvät varmassa tallessa verkkopalveluissa. Mahdolliset voitot maksetaan pelaajan pelitilille heti arvonnan jälkeen, joten niitä ei tarvitse jäädä odottelemaan sen pidempään. Voittorahat voi palauttaa omalle pankkitilille välittömästi, sillä niitä ei tarvitse alkaa esimerkiksi kierrättämään erikseen.

Pelaa Jokeria mobiilissa

Jos sinulla on älypuhelin, voit pelata Jokeria helposti sen avulla. Veikkaus on julkaissut oman mobiilisovelluksen sekä Android- että iOS-käyttöjärjestelmille. Näin ollen voit ladata Veikkauksen sovelluksen täysin ilmaiseksi, eikä sen käyttämisestä tarvitse maksaa mitään.

Mobiililaitteilla pelaaminen on kätevää myös siinä mielessä, että voit tehdä rahansiirrot helposti samalla laitteella. Verkkopankit nimittäin toimivat todella kätevästi älylaitteilla. Jos sinulla on verkkopankin tunnistautumissovellus asennettuna matkapuhelimeen, voit siirtää rahan sen avulla käden käänteessä.

Tarkista Jokeri tulokset tekstikanavalta

Tekstikanava on erittäin kätevä tapa tarkistaa Jokerin tulokset heti arvonnan jälkeen. Veikkaus nimittäin ylläpitää omia sivuja kaikkien keskeisimpien kanavien tekstikanavilla. Tämä on hyvä uutinen kaikille pelaajille, sillä tulokset on nähtävissä televisiosta kätevästi ja nopeasti. Jos internetiin tulee jotain ongelmia, voit aina luottaa vanhan kunnon televisioon.

Jokeri – voittoluokat

Jokerissa on yhteensä 6 eri voittoluokkaa, joista pelaajat voivat voittaa eri kokoisia rahasummia. Korkeimman voittoluokan pääpotti on 1 miljoona euroa, joten se on kaikkien pelaajien päiväunissa. Tämän jälkeen voitot tippuvat nopeasti, eikä toiseksi korkeimmalla voittoluokalla voita enää kuin 20 000, vaikka kelvollinen summa rahaa se on sekin.

Yksi tärkeä seikka Jokerin voittoluokissa on se, että kaikki voittoluokat ovat kiinteitä. Näin ollen niiden suuruus ei riipu siitä, kuinka suuri vaihto kullakin kierroksella on. Voitot ovat aina täysin samansuuruisia riippumatta siitä, kuinka suosittu kierros on ollut pelaajien keskuudessa.

Jokerissa on käytössä tuplaus aivan kuten lotossa ja monissa muissa Veikkauksen onnenpeleissä. Tuplauksessa voitot tuplataan, mikäli pelaaja on aktivoitunut ominaisuuden riville. Tuplauksen hinta on sama kuin rivin hinta, joten kulujen määrä kaksinkertaistuu silloin, jos tuplauksen ottaa käyttöönsä.

Seuraavasta listasta voit nähdä, mitkä ovat kunkin voittoluokan korkein mahdollinen kerroin:

1. voittoluokka: 1 000 000 €

2. voittoluokka: 20 000 €

3. voittoluokka: 500 €

4. voittoluokka: 50 €

5. voittoluokka: 6 €

6. voittoluokka: 3 €

Muut onnenpelit

Onnenpelit ovat monien pelaajien suosiossa, koska niissä kaikki pelaajat ovat tasa-arvoisia. Tällöin esimerkiksi taitavat pelaajat eivät ole hallitse peliä, vaan kaikilla pelaajilla on yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa rahaa Jokerista. Siksi Jokeri sopii erinomaisesti sellaisille pelaajille, jotka eivät jaksa alkaa miettimään monimutkaisia taktisia kuvioita.

Muita suosittuja onnenpelejä ovat erilaiset lottopelit sekä keno. Näitä kaikkia pelejä yhdistää se, että pelaajan teoilla ei ole merkitystä pelin lopputuloksen kannalta. Pelaajan tarvitsee vain valita haluttu määrä numeroita kupongille ja maksaa se, minkä jälkeen jännittäminen voi alkaa.

Jokeri numerot

Jokerissa käytetään lukuja 0–9 jokaisella sarakkeella. Oikea rivi muodostuu siis näistä edellä mainituista numeroista. On tärkeää muistaa, että Jokerissa jokaisen numeron tulee olla oikealla kohdalla. Numeroiden järjestyksellä on siis Jokerissa väliä toisin kuin esimerkiksi lotossa. Lisäksi tuplausnumero on aina rivin viimeinen numero, mikä on hyvä muistaa.

Numeroita arvotaan yhteensä 7, joten päävoittoon tarvitaan 7 numeroa oikein. Pienimpään voittoluokkaan pääsee silloin, jos rivillä on kaksi numeroa oikein.

Jokeri – historia

Ensimmäistä kertaa Jokeria päästiin Suomessa pelaamaan vuonna 1978, jolloin Veikkaus toi sen markkinoille. Tämän jälkeen se nosti suosiotaan nopeasti ja siitä tulikin yksi pelatuimpia uhkapelejä Suomessa 1980-luvun aikana.

Jokeri on tunnettu sen todella huonosta palautusprosentista läpi sen historian. Alkujaan palautusprosentti oli ainoastaan 40 prosenttia, mikä on todella huono palautusprosentti. Tämä ei kuitenkaan ole mitään uutta Veikkaukselta, sillä sen palautusprosentit ovat alhaisempia pelistä riippumatta. Viime vuosina Jokerin palautusprosentti on kuitenkin korotettu ja nykyään se yltää 52 prosenttiin, mikä on nostosta huolimatta matala palautusprosentti.

Suurimmat Jokeri voitot

Historian suurin Jokeri voitto on ollut noin 2 miljoonaa euroa, joka on käytännössä voittokatto pelissä. Jokerissa ei voi nimittäin voittaa enempää rahaa, sillä päävoitto on Jokerissa kiinteä. Mikäli päävoiton onnistuu voittamaan silloin, kun käytössä on tuplaus, pelaajan on mahdollista voittaa 2 miljoonaa euroa. 

Jokeri ja verotus

Verotus on Jokerissa hoidettu Veikkauksen puolesta, joten pelaajien ei tarvitse välittää siitä sen enempää. Kaikki voitot ovat Jokerissa aina täysin verovapaita, joten koko voittopotin saa pitää itselleen viimeistä penniä myöten. Tämä on tietysti hyvä asia kaikkien pelaajien kannalta.

Jokeri strategia haltuun

Jokeri on onnenpeli, jossa pelaajan teolla ei ole vaikutusta siihen, mitkä numerot arvonnassa tulevat. Näin ollen taktiikoita ei tarvitse miettiä sen enempää. Voit siis aivan huoletta antaa vaikka tietokoneen arpoa sinulle rivit, sillä todennäköisyys jokaisella rivillä on yhtä suuri.