Siirry suoraan sisältöön

Viking Lotto

Viking Lotto on Euroopan ensimmäinen maitten rajat ylittävä peli, jonka tulosten arvontaa on jännitetty ympäri Euroopan jo vuodesta 1993 lähtien. Alun perin Viking Loton piirissä oli viisi maata, eli Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti, mutta nykyään niitä on kymmenen. Viking Loton päävoitot ovat kasvaneet kun sen suosio ja pelaaminen ovat lisääntyneet, ja nykyään pääpotti voi olla huikeat 25 miljoonaa. Suurin koskaan voitettu päävoitto oli noin 29 miljoonaa euroa, jonka voitti norjalainen yksin pelaaja vuonna 2013.

Viking lotto

Miten Viking Lotto tulokset tarkistetaan?

Viking Lotto tulokset voit tarkastaa kätevästi netissä, Veikkauksen sivuilla. Siellä teet kätevästi pelirivin ja voitot maksetaan suoraan pelitilillesi, paitsi tietysti jos satut voittamaan jättipotin, jolloin voitto maksetaan pankkitilillesi kolmen viikon karenssiajan jälkeen.

Viking Lotto uudistui kesällä 2021, ja pääpotti rajoitettiin 25 miljoonaan euroon. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että alemmille voittoluokille on jaossa enemmän rahaa. Myös voiton todennäköisyys kasvaa kun Viking numero arvotaan 1-5 väliltä aiemman 1-8 sijaan.

Jos sinulla ei ole Veikkauksen pelitiliä ja Veikkaus-korttia, ja olet pelannut vaikka lähikaupassa paperitositteella, pidä tositteesta todella hyvä huoli, sillä se on ainoa keinosi lunastaa voittosi. Et halua menettää miljoonia vain koska hävitit tositteesi ja lottonumerot!

Mitä jos voitat isosti?

Jos olet yksi niistä onnekkaista suomalaisista, joiden kohdalle Viking Loton päävoitto napsahtaa, saatat hetkeksi menettää yöunesi, varsinkin jos sinulla on todisteena voitosta ainoastaan pelitosite, jota nyt käyt kerran tunnissa katsomassa, että se on tallessa.

Veikkaus perinteisesti tarjoaa kaikille Veikkaus Lotto suurvoittajille voittajakahvit Veikkauksen toimistolla Helsingissä. Veikkaus myös julkistaa, missä paikkakunnalla tai kaupunginosassa päävoitto on voitettu, mutta pitää huolen, että pienillä paikkakunnillakin voittajan henkilöllisyys pysyy visusti salassa. Monet lottovoittajat eivät halua kenenkään tietävän muuttuneesta tilanteestaan. Viking Loton päävoitto muuttaa varmasti koko elämäsi!

Vikinglotto Veikkauksen palveluissa

Vikinglottoa voi pelata helpoiten Suomessa Veikkauksen palveluissa, sillä onhan Veikkaus Vikingloton virallinen jälleenmyyjä. Jotta voit aloittaa pelaamisen Veikkauksen palveluissa, sinun tulee luoda aluksi sinne pelitili. Kun pelitili on luotu onnistuneesti, voit pelata Vikinglotto normaaliin tapaan.

Omaa pelaamista on helppo hallinnoida Oma Veikkauksen kautta. Sen kautta voit nähdä kaikki pelaamasi rivit sekä tarkistaa tulokset. Jos olet pelannut Vikinglottoa Veikkauksen verkkopalvelussa, kaikki voitot maksetaan suoraan pelitilille. Tämän jälkeen voit palauttaa rahat normaaliin tapaan pankkitilille, sillä Vikingloton voittoja ei tarvitse alkaa kierrättämään millään tapaa.

Pelaa Vikinglottoa mobiilissa

Vikingloton pelaaminen on helpointa mobiililaitteilla, sillä niitä on helppo kuljettaa mukana. Jos sinulla on Android- tai iOS-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin, voit ladata Veikkauksen oman sovelluksen Google Playsta tai App Storesta. Parasta sovelluksessa on se, että se on täysin ilmainen. Lisäksi kaikki pelit on räätälöity siten, että toimivat moitteetta älylaitteilla.

Toinen tapa pelata Vikinglottoa on suoraan verkkoselaimen kautta. Veikkauksella on oma sivusto verkossa, jota voi käyttää älypuhelimen verkkoselaimella. Tällöin ei ole pakollista asentaa mobiilisovellusta, vaikka sen asentaminen on suositeltavaa. Verkkoselaimen kautta voit pelata lähes kaikki samoja pelejä kuin sovelluksella.

Tarkista Vikinglotto tulokset tekstikanavalta

Veikkauksella on omat sivut myös Ylen ja MTV3:n tekstikanavilla. Tällöin Vikinglotto tulokset voi tarkistaa sieltä, mikäli siihen on tarvetta. Kun loton arvonta on suoritettu, tulokset päivitetään heti teksti-tv:n sivuille. Palvelu on erittäin nopeaa ja ennen kaikkea luotettavaa. Jos verkkoyhteydessä on jotain vikaa, tulosten tarkistaminen on mahdollista siitä huolimatta.

Vikinglotto – voittoluokat

Vikinglotossa on yhteensä 6 voittoluokkaa, jotka antavat pelaajille eri määrän voittoja. Suurimmat voitot jaetaan tietysti 6. voittoluokassa, joka sisältää saman Vikingloton päävoiton. Jotta pelaaja voi voittaa päävoiton, hänellä tulee olla kaikki 6 oikein yhdellä rivillä. Muutoin rivi kuuluu alempiin voittoluokkiin, joista kahdella viimeisellä on käytössä kiinteät voitot.

Voittoluokkien lisäksi Vikinglotossa on käytössä plusnumero, jonka avulla pelaajat voivat jopa viisinkertaistaa voittonsa. Jos plusnumero on osa voittavan rivin numeroita, pelaajalle maksetaan korotetut voitot. Sen lisäksi lotossa on lisänumeroita, jotka nostavat pelaajan voittoja osuessaan.

Vikinglotossa neljän ensimmäisen voittoluokan voitot määräytyvät kierroksen vaihdon mukaan. Näin ollen näille voittoluokille ei voida määrittää tarkkoja voittosummia, vaan ne vaihtelevat aina kierroksittain. Jos kierroksella pelataan paljon, se tarkoittaa käytännössä sitä, että tarjolla on huomattavasti enemmän rahaa kuin normaalisti.

Seuraavasta listasta voit nähdä, mitkä ovat kunkin voittoluokan korkein mahdollinen kerroin:

  • 1. voittoluokka: Päävoitto
  • 2. voittoluokka: noin 60 000 €
  • 3. voittoluokka: noin 2 000 €
  • 4. voittoluokka: noin 60 €
  • 5. voittoluokka: kiinteä 14 €
  • 6. voittoluokka: kiinteä 3 €

Vikinglotto – säästä kimpoissa

Vikinglottoa voi pelata kimpassa, mikä tarkoittaa sitä, että yhden kupongin kustannukset voi jakaa muiden pelaajien kanssa. Tällöin pelaamiseen liittyviä kustannuksia saa pienennettyä, mikä tietysti vähentää riskejä. Miinuspuolena on tietysti se, että kaikki voitot joutuu jakamaan osuuksien mukaan. Mikäli olet ostanut yhden osuuden viidestä, silloin saat voitoista yhden viidesosan.

Muut lotot

Suomalaisille pelaajille on tarjolla monia muitakin lottoja kuin Vikinglotto. Suomessa voi pelata monikansallisista lotoista myös Eurojackpotia, joka on tunnettu massiivisen kokoisista päävoitoista. Verrattuna esimerkiksi Vikinglottoon, Eurojackpotista on mahdollista voittaa jopa lähes 100 miljoonan päävoittoja. Tämä johtuu siitä, että siihen voi osallistua pelaajia useammasta maasta kuin Vikinglotossa.

Nykyään jotkut nettikasinot mahdollistavat pelaamisen myös Yhdysvaltojen jättilotoissa. Mega Millions ja Power Ball ovat suuren luokan lottopelejä, joissa voitot nousevat parhaimmillaan jopa miljardiin dollariin. Tämän takia monet suomalaiset ovat ottaneet ne omakseen, sillä suuret voitot houkuttelevat pelaajia pelaamaan yhä uudelleen.

Vikinglotto numerot

Vikinglotossa on käytössä yhteensä 48 numeroa, joista pelaajat voivat valita omat onnennumeronsa. Yhteen riviin valitaan 6 numeroa, joten täysosumaan tulee saada kaikki 6 numeroa oikein. Kaikkien numeroiden todennäköisyys arvonnassa on sama eli 1 : 48, joten numeroiden valinnassa ei voi taktikoida sen enempää.

Lotossa tietyt rivit ovat pelatumpia kuin toiset. Hyvä esimerkki tästä on rivi 1, 2, 3, 4, 5 ja 6, joka on pelatuin rivi lotossa. Tämän takia sen pelaamista kannattaa välttää, koska pelattuja rivejä on niin monta. Tällöin voitot ovat hyvin pienet, sillä ne jaetaan useiden eri pelaajien kesken.

Arvonnassa virallinen valvoja nostaa 48 numeron joukosta 6 tavallista numeroa sekä 2 lisänumeroa. Näiden lisäksi arvotaan myös lisänumero, joka antaa osuessaan pelaajille voitot moninkertaisena takaisin. Kun kaikki numerot on arvottu, suoritetaan voitonjako välittömästi arvonnan jälkeen. Jos satut voittamaan kierroksella, rahat maksetaan pelitilille heti arvonnan loputtua.

Vikinglotto historia

Vikingloton historia alkaa 1990-luvulta, jolloin suoritettiin ensimmäinen arvonta vuonna 1993. Se oli historiallinen lotto siinä mielessä, että Vikinglotto oli maailman ensimmäinen monikansallinen lottopeli. Aluksi sitä sai pelata kaikkien Pohjoismaiden kansalaiset, mutta myöhemmin mukaan on tullut myös muita maita. Nykyään Vikinglottoa voi pelata myös Belgiassa ja Sloveniassa, joten se on kasvattanut osallistujamääriään tasaisen varmasti.

Nykyään suomalaisille pelaajille on tarjolla myös muita monikansallisia lottopelejä. Tunnetuin näistä on tietysti Eurojackpot, josta tuli nopeaan tahtiin suosituimpia pelejä Suomessa 2010-luvun aikana. Siitä huolimatta Vikinglotto on pitänyt pintansa ja se on edelleen suosittu peli suomalaisten pelaajien keskuudessa.

Suurimmat Vikinglotto voitot

Vikingloton päävoittoja on tullut vuosien saatossa useita satoja Suomeen, joista suurimmat ovat olleet lähes 10 miljoonaa euroa. Suurimmat voitot ovat olleet yli 7 miljoonaa euroa, joten lotosta on mahdollista voittaa varsin mukavia päävoittoja. Aivan niin suuriksi Vikingloton voitot eivät nouse kuin tavallisessa lotossa tai Eurojackpotissa. Tämän takia eri lottopelejä kannattaa vaihdella säännöllisesti.

Vikinglotto ja verotus

Verotus on Vikinglotossa hoidettu pelaajien puolesta, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Pelinjärjestäjä pitää huolen siitä, ettei pelaajien tarvitse tehdä voitoista ilmoitusta verottajalle. Kaikki rahat saa siis puhtaana käteen, mikä on tietysti loistava asia kaikkien pelaajien kannalta. Koska lotossa on suuret voitot, verot nousisivat parhaimmillaan todella korkeiksi, ellei niitä olisi hoidettu ennen voittojen maksamista.

Vikinglotto strategia haltuun

Vikinglotto on luonteeltaan onnenpeli, joten sen tarkempia strategioita sitä pelatessa ei tarvitse miettiä. Kaikkien numeroiden ilmestyminen arvonnassa on yhtä todennäköistä, joten sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä, minkä numeroista valitsee. Tämän takia numeroiksi on hyvä valita kaikenlaisia onnennumeroita tai muita itsellesi merkityksellisiä numeroita. Esimerkiksi oman syntymäpäivän numerot ovat hyviä valintoja kupongille.

Vikinglotossa voi kuitenkin taktikoida sen verran, että siinä voi pelata joko itse yksittäisiä rivejä tai sitten suosia kimppalappuja. Kimppojen pelaaminen alentaa omia kuluja ja samalla saa käytettäväksi enemmän rivejä. Se on oikeastaan ainoa tapa taktikoida lottopelejä pelatessa.

Vikingloton strategiassa on hyvä muistaa seuraavat asiat. Ensinnäkin kaikki numerot ovat tasa-arvoisia arvonnassa ja ne esiintyvät pitkässä juoksussa yhtä usein arvonnoissa. Toiseksi lotto on onnenpeli, jossa lopputulokset perustuvat sattumaan, eikä pelaajien tekemisillä ole merkitystä lopputuloksen kannalta. Jos haluat saada enemmän vastinetta rahalle, kimppojen avulla voi saada enemmän rivejä pienemmällä rahalla.